Lastensairaalan ”Enkelille” huikeat vuokrarahat sairaalasta – 3,5 miljoonaa vuodessa

bernerMinisterin yritykselle huikeat vuokrarahat lastensairaalasta
Liikenne- ja viestintäministerin yritys saa 3,5 miljoonaa euroa vuodessa vuokrina lastensairaalasta.

Hyväntekeväisyys näyttää olevan myös hyvää liiketoimintaa. Liikenne ja viestintäministeri on Vallila Interiorin omistajia ja toiminut yrityksen toimitusjohtajana, samassa osoitteessa toimii myös lastensairaalalta vuokratuloja saava yritys.

Ministeri Bernerin yritykset ovat ennenkin harjoitelleet julkisen rahan käyttämistä. Vallila Interior käytti tukityöllistettyjä säännöllisesti. Edellisen työttömän työllistymisjakson umpeutuessa otettiin aina seuraava.

Tällainen säännöllinen verorahoin kustannetun ilmaisen työn ketjutus on arveluttavaa toimintaa. Kyse on ollut ammattitaitoisesta työvoimasta, jota käytettiin esimerkiksi ostotoiminnassa ja toimistotöissä.

Veroparatiisi väärä paikka ministerille

Onko moraalitonta tai/ja törkeätä, että kansanedustajaehdokas esiintyy ennen vaaleja ”lastensairaalaprojektin enkelinä”, mutta vain vajaa puoli vuotta valituksi tulemisen jälkeen kansanedustaja ja uuden hallituksen viestintäministeri Anne Berner olikin toiminut vuodesta 2012 lähtien veroparatiisiyhtiön johtajana?

Kun asia paljastuu, Berner verhoaa sen suomalaisen perheyritysten hyvinvoinnin edellytysten asianajoon. Jos suomalaisten perheyritysten asiaa on ajettava välttelemällä lainvoimaisia veroja, onko se oikein?

Tämänkö vuoksi pienipalkkaisia sairaanhoitajia, kaupanmyyjiä, turvallisuus- ja yhteiskuntarauhan puolesta työskenteleviä virkamiehiä vaaditaan luopumaan ilta-, yö- sekä muista haittalisistä?

Miksi joidenkin pitää olla rahan suhteen niin ahneita, eikö jo riitä kun on jo miljonäärikerhoon päässyt?

Keskutapuolueen ministerien taustat ovat arveluttavia, näinköhän tästä voi vielä kehkeytyä samanlainen poliittinen “skandaali”, kuin oli aikanaan Keskustapuolueen vaalirahaskandaali?

“Lastensairaala on rakennettu lähes täysin verorahoilla, mutta omistus on yksityinen.”
“Lastenklinikalle lahjoitetut varat menevät yksityiselle”

Ministeri Anne Berner (kesk) on työskennellyt johtotehtävissä veroparatiisiyhtiössä, jonka toimintaan liittyy verosuunnittelua, Yleisradio kertoo.

Luxemburgin kaupparekisterin mukaan Berner on edelleen virallisesti yhtiön hallituksen jäsen, mutta Ylelle liikenne- ja viestintäministeri kertoo jättäneensä eroilmoituksen hallitusjäsenyydestä toukokuussa 2015.

Yle on tarkistanut Luxemburgin kaupparekisteristä, että Berner kuuluu yhä yhtiön hallitukseen.

Ylen mukaan tapaus on ensimmäinen, jolloin hallituksen ministeri on ollut mukana verokeidasyhtiössä.

Berner nimitettiin hallituksen jäseneksi luxemburgilaiseen Saltri II LuxCo-yhtiöön joulukuussa 2012. Luxemburgilaisen yhtiö hallinnoi ruotsalaisen parkettivalmistaja Kährsin omistuksia.

Berner kommentoi asiaa Ylelle.

”Tarkistin asian ja se riittää, että olen jättänyt eroilmoituksen. On lähes mahdotonta hallinnoida ja kontrolloida, että rekisteröintiketjut tapahtuvat sovitussa aikataulussa”, Berner sanoo Ylen haastattelussa.

Viime toukokuun lopulla selvisi, että Bernerillä on paljon hallituspaikkoja yrityksissä. Tuolloin liikenne- ja viestintäministeriksi nimitetty Berner istui 21 keskeisen yhtiön hallituksessa.

Lisäksi hän kuului kolmen kiinteistöosakeyhtiön hallituksiin. Nyt esiin tullut hallituspaikka nostaa hänen tuolloisten keskeisten hallituspaikkojen luvun 22:een.

Berner oli pörssiyhtiö Sopranon hallituksen puheenjohtaja sekä kuuluu muun muassa valtionyhtiö Veikkauksen ja Maskun Kalustetalon hallituksiin. Berner aloitti tammikuussa eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen hallituksessa, mutta erosi siitä kansanedustajaehdokkuuden jälkeen huhtikuussa.

Berner erosi ministeriksi tultuaan kaikista muista paitsi perheyhtiönsä ja Lasten sairaalan hallituksen puheenjohtajan tehtävistä. Viime kesäkuun 11. päivän ministerien sidonnaisuusilmoituksen mukaan Berner ei ole luxemburgilaiseen Saltri II LuxCo-yhtiön hallituksen jäsen.

Saltri II LuxCo-yhtiön yhtiö tehtävänä on hallinnoida ruotsalaisen parkettivalmistaja Kährsin omistuksia., Yle kertoo. Berner toimi tätä ennen vuosina 2010–2013 suomalaisen parkettivalmistaja Karelia-Upofloorin hallituksen jäsenenä.

Kährs ja Karelia-Upofloor fuusioituvat loppuvuodesta 2012, jolloin uuden yhtiön suurimmaksi omistajaksi nousi pääomarahasto Triton. Ylen mukaan Triton omistaa konsernin emoyhtiöstä Kährsistä 61 prosenttia.

Fuusion jälkeen Berner aloitti hallituksen jäsenenä ruotsalaisessa Kährsissä sekä luxemburgilaisessa holdingyhtiössä.

Berner sanoo Ylen haastattelussa, että Hartwall Capitalin omistuksiin yhtiössä ei liity verosuunnittelua ja veroparatiisiin rakennettu monimutkainen omistusrakenne toteutettiin, koska Tritonilla oli omistuksia varten jo valmiina luxemburgilainen holdingyhtiö.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallitus päätti hyväksyä uuden lastensairaalan tukisäätiön kanssa tehtävän vuokrasopimuksen luonnoksen. Hus vuokraa rakennuksen 30 vuodeksi. Vuokra perustuu hankkeeseen tarvittavan ulkopuolisen pääoman kustannuksiin ja on noin 3,5 miljoonaa euroa vuodessa.


Lähteet:

http://uberuutiset.fi/2015/10/19/ministerin-yritykselle-huikeat-vuokrarahat-lastensairaalasta/

http://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/kiinteisto+oy+uusi+lastensair…

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/stub-872

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/stub-872 http://kristiinailmarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157614-miksi-lastenkl…

http://www.kymensanomat.fi/Mielipide—Sana-on-vapaa/2015/09/18/Veroparatiisi%20väärä%20paikka%20ministerille/2015319576412/69

http://www.hs.fi/talous/a1442285057484