Papin kurkku viillettiin auki ranskalaisessa kirkossa

ranskaPapin kurkku viillettiin auki ranskalaisessa kirkossa

Kaksi miestä otti viisi panttivankia kirkossa Saint-Etienne-du-Rouvrayn kaupungissa puoliltapäivin tänään tiistaina. He tappoivat papin ja haavoittivat toista panttivankia, useat tiedotusvälineet kertovat

Ranskassa kirkkoon tehdystä terrori-iskuista epäillyt olivat poliisin terroristiyhteyksistä epäiltyjen rekisterissä, ja toinen suoritti parhaillaan rangaistusta terrorismiin liittyvistä rikoksista, useat tiedotusvälineet kertovat.

Kaksi miestä hyökkäsi tänään aamupäivällä kirkkoon Saint-Etienne-du-Rouvrayssa Ranskassa ja surmasi 84-vuotiaan papin viiltämällä tämän kurkun. Panttivankitilanteeksi kehittynyt hyökkäys päättyi, kun poliisi surmasi hyökkääjät kirkon pihalla.

Toinen miehistä oli yrittänyt lehtitietojen mukaan Syyriaan vuonna 2015, mutta oli joutunut pidätetyksi Turkissa. Tämän jälkeen mies oli tuomittu vankeuteen Ranskassa. Hän oli päässyt vapaaksi vankilasta maaliskuussa, mutta piti edelleen kotiarestin vuoksi nilkkapantaa, jonka avulla viranomaiset pystyivät seuraamaan hänen liikkeitään.

Miehellä oli lupa oleilla asuntonsa ulkopuolella päivittäin 8:30–12:30. Hän asui lähellä kirkkoa, johon hän yhdessä kumppaninsa kanssa hyökkäsi noin 9:45 aamupäivällä.

Kirkkoon hyökänneillä miehillä oli yhteyksiä äärijärjestö Isisiin, ja Isis on ilmoittanut hyökkääjien kuuluneen sen ”sotilaisiin”.

Hyökkäyksen aikana kirkossa olleet ihmiset saivat vammoja. Yhden panttivangiksi jääneen ihmisen kerrotaan olevan vakavasti loukkaantunut.

Nunna joka oli kirkossa hyökkäyksen aikana sanoi että 86-vuotias pappi joutui polvilleen ennen kuin hänen kurkkunsa viillettiin auki.

”He pakottivat hänet polvilleen. Hän halusi puolustaa itseään. Ja silloin tragedia tapahtui”, sanoi nunna, joka on tunnistettu sisar Danielleksi.

”He nauhoittivat ja kuvasivat itseään. He pitivät jonkinlaisen seremonian arabiaksi alttarin ympärillä. Se oli kauhistuttavaa”, hän kertoi BFM televisiolle


Lähteet: bild, Mirror online

Leave a Reply

Your email address will not be published.

Blue Captcha Image
Refresh

*