Uskotko Joulupukkiin ja Meteorologiin?

Uskotko Joulupukkiin ja Meteorologiin?

Helsingin taivaalla ei ole joulupukkia näkynyt, mutta siellä näkyi outo ilmiö, jota ”viisaat” meteorologit yrittivät selittää parhaalla mahdollisella tavalla.

Ovatko suomen meteorologit tyhmiä, tietämättömiä vai valehtelijoita?

Huvittavimpia selityksiä:

Veikkaisin, että asia kyse on alijäähtyneistä pilvipisaroista, joihin on satanut jäähileitä, meteorologi pohtii.

Koskettaessaan alempaa pilveä kiteet muodostavat lisää jääkiteitä, jotka pienempiä pilvipisaroita raskaampana tipahtavat pois ja haihtuvat lähes saman tien, sillä pilven alapuolinen kerros on huomattavasti kuivempi ja lämpimämpi.

Tavallaan tässä siis paikallisesti pilvi sataa alas. Ei tietenkään maanpinnalle asti, sillä kiteet haihtuvat ennen sitä. Jääkideprosessi voi myös levitä horisontaalisesti alkaessaan, joten se selittäisi tämän pyöreän muodon.

Kiteiden osuessa pilvilauttaan leviäminen on siis tapahtunut välittömästi jokaiseen suuntaan horisontaalisesti, kunnes se on pysähtynyt aiheuttaen ympyrän muotoisen osan alas satamisen.

Ensinnäkin, tuo valkoinen ”partavaahto” mitä pilviksi kutsutaan ei ole mitään luonnollista pilveä. Sitä on sumutettu suomen ilmatilaan vuodesta 2011.Kutsutaan nimellä ”Chemtrails”.

Maailmalla on nähty paljon vastaavia ”reikiä” kemikaalilautassa (meteorologien mainitsemissa pilvissä) ja satelliittikuvissa samaan aikaan suuria muutoksia. Liittyy jotenkin siihen miten tuota taivaalla leijuvaa kemikaalilaattaa kontrolloidaan. HAARP liitynee asiaan.

Yksi sumutusten tarkoitus on ilmeisesti ainakin viilentää ilmastoa ja sitä on vähän vaikea kieltää tälläisen suomen kesän jälkeen.

Miksi suomessa sataa niin paljon nykyään?

Kemikaalipilvet ruiskutetaan yläilmakehään ja ”tavalliset” pilvet jäävät sen alle, ja koska pilvet eivät saa auringonvaloa, eivät myöskään pääse haihduttamaan itsestään vesihöyryä ja kaikki sataa maahan.

Yksi aikaisemmista artikkeleistamme näyttää selkeästi videon voimin miten taivas peitetään kemikaaleilla.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.

Blue Captcha Image
Refresh

*